Jambo mzungu!

Viikko Keniaa takana ja voi vain sanoa, että melkoisen erilainen on Suomeen verrattuna :D Tulin tänne omaan paikkaani Ukundaan tiistaina yöbussilla Nairobista. Ensin odoteltiin saattajani kanssa bussia reilu pari tuntia Nairobin sateessa, jonka jälkeen hyytyi Nairobin laidalle puolen yön aikaan. Minä ja bussilastillinen swahilia puhuvia kenialaisia. Tilanne oli melkoinen, kun en tiennyt yhtään missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Joku raivoaa kuljettajalle ja koko muu jengi yhtyy huutoon. Jouduttiin nousemaan poissa bussista keskelle pimeyttä ja yksi tyttö selvensi minulle tilannetta heikolla englannilla. Sanoin, että hyvä ettei sentään jääty Nairobin ja Ukundan välille, sillä leijonat olisi voineet tulla syömään meidät kaikki… Jahas. Luottamusta herättävä keskustelu… Vihdoin ja viimein tämän kamalan bussimatkan päätteeksi olin perillä Ukundassa yön kääntyessä paahtavaksi aamuksi. 

Menolippu Mombasaan

Ukundassa minua oli vastassa host mama ja perheen vanhin tytär. Tavaraa minulla oli mukana kaksi isoa matkalaukkua ja yksi pienempi. Nou problem, tuktukiin vaan ja kamat kyytiin! Olin ajatellut saavani pienen lepohetken päästessäni perille, mutta siitä sain vain haaveilla. Suoraan ostoksille ja kylää kiertelemään. Uskon viihtyväni täällä mainiosti kaksi kuukautta 😊

 

Itse perheen talo on sokkeloisen asutusalueen sisällä enkä vieläkään voi ymmärtää miten täällä osaa joku liikkua :D Pienen pieniä polkuja, jotka johtaa talojen takaa, välistä ja pihoilta seuraaville poluilla ja lopulta kotiin. Tuktuk muuten ajelee ihan vaivattomasti näitä polkuja, mitä en ikinä olisi uskonut :D Ei myöskään ole ongelma 3 matkustajan tuktukiin ottaa kyytiin 7 matkustajaa. Sopu sijaa antaa!

Olen siis täällä tekemässä harjoitteluani. Paikka on St. Michaels day care and rescue center. Työ tapahtuu täällä perheen kotona. Rescuetyttöjä asuu tällä hetkellä perheessä 5, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan esimerkiksi köyhyyden takia. Täällä he tekevät kotitöitä ja saavat asua turvallisesti.  Päiväkotilapsia on vaihtelevasti, tällä hetkellä ollun parina päivänä korkeintaan kaksi lasta, jotka haetaan myöhään illalla omiin koteihinsa. Sesonkiaikana kuitenkin kuulemma voi olla jopa 20 lasta päivässä. Tällä hetkellä vähäiseen päiväkotilapsimäärään vaikuttaa pressan vaalit, jossa tilanne on edelleen jotenkin päällä ja kuulemma monet vanhemmat pysyttelevät kodeissaan, kun eivät uskalla liikkua missään. Itse en ole tuntenut minkäänlaista turvattomuutta tai nähnyt vaalien vaikuttavan elämään täällä. Tänään kuitenkin oli tilanne, että olisimme lähteneet maman kanssa paikallisiin häihin, mutta minun ei ollut turvallista lähteä mzunguna (valkoihoisena) ilman turvallista saattajaa, joten jouduttiin skippaamaan ☹ Työ on auttamista päivittäisissä askareissa ja ensi viikolla aloitetaan opiskelu johdollani. Kävimme myös tällä viikolla farmilla, jossa kunnostamme yhdessä peltoa viljelyskelpoiseksi. Kun olemme saaneet kitkettyä rikkaruohot, aloitamme viljelyn 😊

Elämä täällä on niin erilaista. Vessa on reikä lattiassa, suihkusta tulee vain kylmää vettä (joka ei muuten haittaa yhtään +30 päivän päätteeksi), liikenne on ihan oma lukunsa, kaikkialla kuulee huutelua, olenhan nähtävyys, mzungu! Motto täällä on pole pole eli slowly. Täällä täytyy oppia siihen, että pois turha hättäily, iisisti vaan, saattaa tulla muuten vielä hiki :D

Eilen ehdimme piipahtaa jo paratiisirannalla, Dianilla, mutta huomenna vietämme koko päivän uiskennellessa ja paistattelemalla päivää biitsillä. Siis heti kun sunnuntaimessusta olemme päässeet :D

Diani beach

Tsemppiä vaan sinne kylmään Suomeen, täällä nahka palaa ja mzungua grillataan!