Reilu kuukausi Ukundassa ja ensimmäiset viikot kuljin melko
lailla perheen mukana joka paikkaan. Päivät heidän kanssaan, illat heidän
kanssaan, koko päivä samassa porukassa alkoi nostaa välillä verenpainetta
tällaiselle yksityisyyttä ja rauhaa nauttivalle länkkärille. Alun kohteliaisuus
karisi parissa viikossa ja aloin saada omaa ääntäni kuuluviin myös
vapaa-ajastani puhuttaessa. Minulle vapaa-aika on aikaa olla YKSIN. Mama
kuitenkin käsittää asian eri tavalla ja hänen mielestään minulla on paljon
vapaa-aikaa, niin kuin päivät, jolloin ei ole paljon töitä ja ollaan kotona.
Tai kun lähdetään naapuriin rukoilemaan tai jonnekin seurakunnan juhliin. Nämä
”juhlat” oli ihan kiva kokea kolmeen kertaan, mutta usean tunnin mittaiset
swahilinkieliset rukousjuhlat alkoivat nopeasti puuduttaa ja nyt juhlista
puhuttaessa uskallan kysyä kohteliaasti, voisinko käyttää tuon iltapäivän omiin
juttuihin. Ja nou problem!
Host äitini oli hyvin varautunut, kun puhuttiin yksin
liikkumisestani eikä meinannut aluksi haluta päästää minua mihinkään yksin. Tästä
on käyty melkoiset keskustelut ja tahtojen taistot, sillä en halua antaa
periksi ja menettää hyvää aikaa nauttia myös muustakin, kun host perheeni
seurasta. Kaikella rakkaudella. Nyt mama on kuitenkin alkanut ymmärtää, että
pärjään kyllä. Välillä silti asiasta saa hieman vääntää, sillä mama on
melkoisen suojeleva ja voimakastahtoinen. Vinkkinä jos joku on tulossa samaan
paikkaan myöhemmin, älä anna periksi, koska tän maman kans saa olla aika
tiukkana!
Kun päivän hommat on pulkassa, lähden usein rannalle
viettämään aikaa itsekseni. Eräs päivä istuskellessani rantabaarissa päätin
avata netin ja tsekata uuden harrastukseni geokätköilyn paikalliset kätköt. Ja
miten sattuikaan, ihan lähellä oli yksi. Lähdin etsimään tuota kätköä epäillen
löytäväni sitä. Kätkö löytyi kuitenkin helposti, sillä kulkiessani puhelin
kourassa etsivän näköisesti, mies tuli kysymään ”are you looking for me?”. ”I don’t know. Who are you?” ”Lukas”.
Eka kätkö Keniasta napattu! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti